Niin loppui prinsessaltakin kesäloma, ja heti elokuun ekana päivänä
koitti paluu kotitalliin. Nöyrästi kuitenkin neiti suhtautui asiaan,
tapansa mukaan käveli koppiin suoraan ja matkusti sujuvasti. Ja mikä
olikaan riemu, kun matkalta napattiin mukaan oma rakas, Leijona.
Pariskunnan jälleennäkeminen sisälsi paljon hirnuntaa ja hörinää sekä
hellää kaulailua <3
Kotona koitti ankea todellisuus, vaivalla hankittu mutakuorrutus
valui vetenä viemäriin, kun tädit veivät neidin ensimmäiseksi
vaahtokylpyyn :D Tukkakin lähti, ja veskarista pois kävellyt otus
muistutti jo enemmän puoliveristä kuin sinne mennyttä ponin ja ravurin
risteytystä ;) Seuraavana aamuna kapunkilaistuminen jatkui, kun
kengittäjä-setä tuli lyömään rinsessan paljaisiin jalkoihin uudet
balleriinat alle. Nyt vaan rasvanpolttoon ja hyllyvät lisäkkeet pois!
Selkäänkin on jo päästy, satulakin jotenkin mahtui selkään ;) Liikunta
aloitettiin maastoillen poikaystävän kanssa, ja estetädin sanoja
lainaten "siellähän se lyllersi Leijonan perässä". Pariskunta tuntuu
tosiaan kiintyneen toisiinsa kesän aikana, kun Fanny viedään tarhaan,
jaksaa Leijona hirnua perään vielä pitkän aikaa. Tarkoitus onkin
ajoittain pitää rakastavaisia samassa tarhassa, jos sinne tuntuvat
hyvin asettuvan :)
-Annukka
torstai, 3. elokuu 2006
Kommentit